Kuulin tänään käen kukkuvan.
Se on niin kaunis kesäinen ääni.
Minulle se merkitsee myös juuriani.
Isäni ja äitini syntyivät molemmat rajantakaisessa Karjalassa.
Sinne minunkin sydämeni kuuluu, niille vaaroille ja metsäisille teille, sinisille ulapoille.
"Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,
jo Karjalan koivikot tuuhettuu,
käki kukkuu siellä ja kevät on,
vie sinne mun kaihoni pohjaton."
Tätä lauloin rakkaalle isoäidilleni myös sinä päivänä jolloin hän kuoli, melkein 99 vuotiaana.
Nämä ruusupensaat ovat Karjalasta entisiltä omilta mailta tuotujen jälkeläisiä.
Karjalan ruusu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti