Tätä kirjoittaessani kuulen käen kukkuvan.Tänä aamuna se kuului taas ensi kerran tänä keväänä ja sydämeni sykähti ilosta. Sillä on niin kuuluva ääni, että sen kuulee hyvin tänne sisälle asti! Käen kukunta tuo joka kevät tällaiselle siirtokarjalaisten vanhempien jälkeläiselle haikean kaipuun tunteen, minne, sen arvaa kaiketi helposti ; )
Ehkä se on se tunne, mikä välittyy kun ajattelee Karjalan kunnaita. Siellä on niin kaunista, siellä on monien muistojen koti. Siellä ovat esivanhempani haaveilleet ja pettyneet, iloinneet ja surreet, eläneet ja kuolleet. Miten surullista on ollut jättää Koti! Monen sydän siinä särkyi. Kevät on kaihon aikaa monin tavoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti