maanantai 15. joulukuuta 2014

Long time no seen



On kulunut taas niin kauan siitä, kun olen viimeksi päivittänyt blogiani. Syyt ovat taas samat kuin viime keväänä kerroin. Mutta valokuvaaminen on mielessäni jatkuvasti ja sitä olen harrastanut ahkerasti! 

Nämä alla olevat kuvat ovat edellisen lumen aikaan otettuja. Täällä missä asun, on tänä syksynä talvi yrittänyt tulla jo useampaan otteeseen, mutta sitten lämpö ja vesisateet ovat vieneet lumet taas mennessään. Mutta pienikin lumi jo kirkastaa ja tuo valoa maisemaan. Lapset ovat aina innoissaan lähteneet ulos lumeen peuhaamaan. Ovat ehtineet hiihtää, laskea pulkkamäessä, rakentaa lumilinnoituksia ym. Siitä lyhyestä ajasta kun lumi on maassa, täytyy ottaa ilo irti heti!












perjantai 14. maaliskuuta 2014

Sininen uni

Ortebello, Italia
helmikuu 2014




















sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Englannissa

Kesällä Englannissa oli ihanaa. Lomailimme siellä Devonissa kaksi viikkoa maatilalla. Nummilla kulkivat villihevoset ja prinssin poikakin syntyi. Oli sateetonta tuo kaksiviikkoinen. Lehdissä arvuuteltiin, tuleeko heinäkuusta vuosisadan kuivin.











sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Onkos tullut talvi nyt kesän keskelle

Olen ollut ulkona blogimaailmasta nyt monta kuukautta. En ole kirjoitellut omaani enkä lukenut edes muita suosikkiblogejani. Se on tehnyt kyllä hyvää! Jotenkin se  maailma alkoi ahdistaa, vaikka ihania blogeja ovatkin. En tiedä, mikä minua ahdisti, mutta tauko on tehnyt hyvää. En varmaan nytkään tule kovin usein täällä käymään, edes omilla sivuillani, mutta nyt on jo voimia edes päivittää yli puolen vuoden tauon jälkeen.

Kesäterveisin
Ainoanniina



Talvisesta Suomesta....


...talviseen Italiaan.

No, sieltä lumi suli yhdessä yössä...

...mutta alkupäivinä oli vielä hieman viileää. Piiperoinen viinirypäleviljelmillä.

Huipuilla oli paljon lunta...

...ja sää hieman sumuinen Gardajärvellä.

Gardajärvellä.

Kuin myös.

Aamuaurinko makuuhuoneen ikkunasta.

Venetsiassa.

Venetsia.

Venetsia.

Jatkuu ensi kerralla...


maanantai 10. joulukuuta 2012

Kultaiset kuurankukat

Aurinko näkyi taivaanrannassa laskemassa. Vain hetken se loisti ja pian kultainen hetki oli mennyt ohitse,








maanantai 12. marraskuuta 2012

Valoa on siinä monenlaista

Ihanat kynttiläillat, pilvisinä hetkinä jo päivätkin, ovat luonamme. Nämä kuvat eiliseltä isänpäivän illalta.